Ajankohtaiset

Merimestassa oli marraskuun alussa koolla asiantuntijoita kalastuksen eri osa-alueilta.

 

image1 

Riku Isohätälä kertoo yrityksensä suunnitelmista Reposaaren suhteen

Merimestassa oli marraskuun alussa koolla asiantuntijoita kalastuksen eri osa-alueilta. Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajan Petri Rannikon kokoon kutsumana oli paikalle saapunut kalastajien ohella ELY:n, Porin kaupungin ja kalakaupankin edustajia kaikkiaan yli kolmekymmentä ammattilaista.

Tilaisuuden ohjelma oli monipuolinen. Aluksi Porin kaupungin suunnitelmat ja ajatukset kalasataman tulevaisuudesta ja kehittämisestä avasi työpäällikkö Aleksi Vihtilä. Kalakaupasta ja markkinanäkymistä Reposaaren kalalle kertoi toimitusjohtaja Riku Isohätälä Hätälän kala Oy:stä. Kehittämisen näköaloista ja rahoitusmahdollisuuksista alusti aktivaattori Mika Halttu Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmästä ja Ville Turta ELY-keskuksesta.

Tilaisuus oli lähtölaukaus monille Reposaaren kalasatamaa koskeville kehitysnäkymille. Uusi silakkaan keskittyvä yritys on aloittamassa lajittelu- ja fileeraustoimintaansa, ja yrityksessä mukana oleva Hätälän kala Oy on kiinnostunut myös muusta kalasta. Sataman toimintojen nykyaikaistaminen ja uusien yrittäjien mahdollisuuksien kohentaminen oli Vihtilän sanoman keskiössä, ja nyt on jo ensimmäiset rahoituspäätökset tehty ja konkreettiseen työhön päästi kiinni. Halttu toi esille paikallisia kehityshankkeiden rahoitusmahdollisuuksia, ja Turta jatkoi laajemmista hankkeista, ja toi esille, että ELY näkee, että Reposaari on valtakunnallinen kohde.

Paikalla oli siis osaava joukko kalataloussektorin ammattilaisia, ja nyt ensimmäisten askelien jälkeen on odotettavissa joukko uusia rakennustöitä, kehityshankkeita ja parempia yrittämisen edellytyksiä kalasatamaan Reposaaressa.

image2

Ville Turta kertoo rahoitusmahdollisuuksista, kalastajat Sami Veneranta ja Jouni Routa (oikealla) kuuntelevt tarkasti, ja kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho seuraa tarkasti asioiden edistymistä.

logot